EtusivuAjankohtaistaGalleriaTaiteellinen toimintaYhteystiedot
  



Taiteellinen toiminta
Lehtileikkeitä


Edellinen | Seuraava



Lehtileike

 

Helsingin Sanomat 29.1.1997


 

Öisten lakeuksien maalari

Liminkalaiset tuntevat taiteilija Matti Lammen öisistä kävelyretkistä. Etenkin kesäöinä hän hakee sarastavan tai laskevan auringon sävyjä ja varjoja öljymaalauksiinsa, jotka usein kuvaavat hänen tutuinta maisemaansa Limingan lakeuksia.

"Kesäillassa kiehtoo viimeisten valonsäteiden tulo horisontista," Lampi sanoo. "Varjot ovat silloin loppumattomat. Ne jatkuvat ja häviävät sitten jonnekin. Jos ei olisi perhettä, nukkuisin päivät ja valvoisin yöt."

Hänen maalauksissaan auringon viimeiset, kelmeät säteet valaisevat ladon seinää. Varjossa toinen seinä on lähes väritön. "Töitäni pidetään tummanpuhuvina, mutta kaikissa on lähtöajatuksena pohjoinen valo. Lakeuden maisema vaatii avautuakseen pysähtymistä. Tutkiskelemalla vuoden ja vuorokaudenaikojen vaihtelua saa tasaiselta ja lattealta näyttävästä maisemasta moni-ilmeisen ja jopa jännittävän."

Elämys on Lammen töissä liikkeelle paneva voima. Hän ei maalaa jollakin paikalla vaan työstää kävelyretkiensä ideat ja elämykset pienestä aitasta rakentamassaan ateljeessa, jonka kattoikkunasta lankeaa tasainen valo. Pieni aitta sanelee myös töiden rajat. Lampi ei juuri maalaa halkaisijaltaan yli 60 senttiä suurempia töitä.

"Valitettavasti näyttelyissä ja arvosteluissa pienet työt jäävät taka-alalle. Esimerkiksi Oulun taiteen vuosinäyttelyssä työni ripustettiin viitenä vuonna peräkkäin vessaan johtavaan syvennykseen. Tauluni näkivät vain vessassa kävijät."

Lampi ei ole pitänyt suurta meteliä itsestään, pikemminkin kartellut julkisuutta, vaikka on pitänyt monta näyttelyä. "En ole saanut suuria apurahoja, koska en rellestä taiteen muotisuuntien eturintamassa. Olen perinteinen, vanhakantainen taulumaalari."

Lampi imi innostuksen taiteen tekemiseen lähipiiristään. Hänen setänsä oli kuuluisa liminkalainen taiteilija Vilho Lampi. Myös hänen isänsä maalasi vanhempana tauluja.

"Aloitin täplätekniikalla, jota on havaittavissa setäni viimeisissä töissä. Väripisteiden töpöttäminen alkoi kuitenkin tuntua kaavamaiselta; en tuntenut olevani oikea maalari. Museomatkoillani tutustuin lasuuritekniikkaan. Siinä maalataan ohuita, läpikuultavia kerroksia päällekäin.Vuodesta 1981 olen lasuroinut enkä vaihda tyyliä."

Lampi on periaatteen mies, joka puurtaa pitkään. Yhdessä taulussa voi olla 60-80 ohutta öljyvärikerrosta. Samana päivänä voi maalata korkeintaan viisi kerrosta. "Vaimo saattaa töistä tullessaan sanoa, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Taulu on samanlainen kuin aamulla."

"Teen pohjan pikkuisen täplikkääksi muistona täpläkaudelta. Sen päälle alan maalata läpikuultavia kerroksia niin että täplikkyys vähitellen pehmenee. Lopulta täplät häipyvät, mutta kuultavat läpi. Näin saa esille varjoa ja pieniä yksityiskohtia." Lampi oli kuvaamataidon opettajana Limingan yläasteella ja lukiossa pitkän rupeaman 1969-1984, ennen kuin jäi vapaaksi taiteilijaksi.

"Nuoret taideopiskelijat ovat malttamattomia. Heidän pitää saada nopeasti isoja, näyttäviä ja osallistuvia töitä. Tunnen Suomessa minun lisäkseni vain yhden lasuuritekniikalla maalaavan. Hän on minua parikymmentä vuotta vanhempi Jouko Nivarpää Kuhmoisista."

Tapio Mainio

 

© Matti Lampi 2006 - 2007. Kaikki oikeudet pidätetään.